Esittely

Kotiolutta -blogi on kotioluen valmistukseen keskittyvä blogi, jonka kirjoitusten takana on turkulainen olutharrastaja. Blogissa keskitytään pääasiassa omien oluideni valmistuksen seurantaan alkaen reseptin suunnittelusta ja päättyen oluen maisteluihin. Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman käytännönläheisesti, jotta tästä blogista olisi hyötyä muillekin kuin itselleni.

Oma urani oluenjuojana on melko tavanomainen ja kaksijakoinen. Suurin osa ajasta on vietetty bulkkilagerien parissa, ennen kuin tajusin että suomalainen vaalea lager ei ole ainut olut maailmassa. Bulkkilagerien rinnalle tulivat ensimmäisenä mukaan kuvioihin Guinness ja tummat tsekkiläiset lagerit. Niitä tulikin juotua useamman vuoden ajan sen kummemmin syventymättä oluiden maailmaan. Silloin tällöin kaupan oluthyllyltä tarttui mukaan jokin erikoisempi tapaus.

Lopullinen uppoutuminen oluiden monipuoliseen maailmaan tapahtui joitakin vuosia sitten. Se ei tapahtunut kertarysäyksellä, vaan se oli pidemmän aikavälin tulos. Myös makuaisti on kehittynyt ajan myötä. Muistan ajan jolloin vahvasti humaloitu ale oli hirveän kitkerän makuista. Tilasin joskus vuosia sitten baarissa Anchor Liberty Alen, joka silloiselle makuaistilleni oli aivan liian kitkerää tavaraa. Päätin silloin etten ikinä tule enää tilaamaan kyseistä juomaa. Jouduin kuitenkin pyörtämään päätökseni. Nykyään Liberty Ale maistuu erittäin hyvältä, ja aiemmin aistimani sietämätön kiteryys on muuttunut juuri sopivaksi katkeruudeksi.

Mitä syvemmälle uppouduin oluen maailmaan, sitä enemmän minua alkoi kiinnostaa oluen valmistaminen. Minua kiinnosti tietää mistä mikäkin tuoksu tai maku on saanut alkunsa, ja millainen koko oluen valmistusprosessi ylipäätään on. Otin aiheesta selvää ja useamman kuukauden haaveilun jälkeen päätin vihdoin valmistaa ensimmäisen kerran olutta vuoden 2014 tammikuussa. Virtapanimo sai alkunsa. Siitä lähti niin kova innostus aihetta kohtaan, että päätin avata tämän blogin jossa seurataan harrastuksen kehittymistä.

Kotona pystyy valmistamaan halpaan hintaan maukasta olutta, joka on täysin vertailukelpoista kaupallisten oluiden kanssa. Kotioluen valmistaminen on erittäin antoisaa puuhaa, eikä oluen valmistus rajoitu 4,7 prosentin alkoholirajaan, vaan oluen kotipanija voi näyttää pitkää nenää Suomen alkoholipolitiikalle sekä verotukselle. Jokainen voi valmistaa sen vahvuista olutta kuin haluaa, ja sen jälkeen nauttia oman työnsä hedelmistä. Kaikki maailman oluttyylit ovat käytännössä käden ulottuvilla ja reseptejä voi viilata oman maun mukaan. Jos haluaa valmistaa vaikka inkivääri-chili-kaktus-suklaa -olutta, niin ei muuta kuin panemaan. (Jos joku sai tästä vinkin, niin haluan maistaa kyseistä olutta!)

Toivottavasti onnistun blogini kautta rohkaisemaan myös muita aiheesta kiinnostuneita kokeilemaan oluen valmistusta. Kotioluen valmistus ei nimittäin ole ollenkaan vaikeaa. Rohkeasti vain kokeilemaan!

Terveisin, Ville Virta

2 kommenttia :

  1. Moi,
    Tuhon liian alhaiseen FG saattaisi saada apua mäskäämällä lisäksi Alfa-amylaasilämmöillä 70-74°C. Juttua aiheesta: http://www.pcuf.fi/~jarmala/0kkmaska.html
    -Asko

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...